Varhaiskeskiaika n. 400-1000 (1 ene 400 año – 1 ene 1000 año)

Descripción:

Varhaiskeskiajalla länsieurooppalainen yhteiskunta eli omavaraistaloudessa, eikä rahaa juuri käytetty maksun välineenä. Suurin osa eurooppalaisista asui maaseudulla, joko suurten kartanoiden alustalaisina tai itsenäisinä viljelijöinä. Tavarat tuotettiin itse tai hankittiin paikallisilta käsityöläisiltä. Tarvittaessa arvotuotteilla kuten kankailla ja viljalla voitiin käydä vaihtokauppaa. Länsi-Euroopan maaseutuyhteisössä oli usein vallalla kartanotalous. Tämä tarkoitti sitä, että maanviljely ja paikallisyhteisö toimivat kartanon tai linnan alaisuudessa, sen halitjan valvonnassa ja suojeluksessa. Kartanon alustalaiset maksoivat kartanon hallitsijalle veroa päivätöinä tai maataloustuotteina.

Varhaiskeskiajan levottomina vuosina osa tavallisista, maata omistavista viljelijöistä oli luopunut vapaudestaan saadakseen suojelua suurtilojen omistajilta. Heitä on siksi kutsuttu maaorjiksi. Joissakin tapauksissa paikallinen ylimys pakotti paikalliset viljelijät maaorjuuteen. Maaorjan sanottiin olevan "turpeeseen sidottu" - hänen kohtalonaan oli maapalsta, jota hän perheineen viljeli. Maaorjaksi syntynyt nainen tai mies ei saanut muuttaa pois tai solmia avioliittoa ilman kartanonisännän lupaa. Kun maapalsta myytiin tai alue annettiin uudelle omistajalle, vaihtoi maaorjakin samalla omistajaa.

Feodalismi

Kun paikallinen hallitsija halusi ylimyksistä liittolaisiaan tai palkkasi näitä sotapäälliköikseen, hän antoi näille ritareilleen maa-alueita hallittavaksi. Luovutettuja maa-alueita kutsuttiin läänityksiksi. Läänitysjärjestelmän perustana oli ajatus, että maaomaisuus kuului hallitsijalle. Läänityksen saaneesta ritarista tuli hallitsijan vasalli, joka vannoi uskollisuudenvalan. Vasallit palvelivat hallitsijansa ratsujoukoissa tai varustivat taistelijoita näihin joukkoihin.

Koska rahapalkkoja ei tunnettu, vasalli sai palkkionaan hallita ja verottaa läänitystensä asukkaita. Vasallilla oli valta päättää läänityksensä puolustuksesta, oikeudesta ja hallinnosta. Hänellä oli oikeus alueella asuviin ihmisiin, maihin ja rakennuksiin. Hänellä oli myös yksinoikeus rakentaa esim. myllyjä, joiden käytöstä talonpoikien oli maksettava. Jotta vasalli kykenisi huolehtimaan tehtävistään ja voisi puolustaa omaa aluettaan, hän jakoi omaa läänitystään vasalleilleen, jotka puolestaan suorittivat hänelle ratsupalvelusta.

Tälläistä läänityksiin, omavaraistalouteen ja vastavuoroisiin palveluksiin perustuvaa hallintotapaa kutsutaan feodalismiksi ja aikakauden yhteiskuntaa feodaaliseksi. Feodaalisessa yhteiskunnassa kuninkaan valta oli yleensä heikko, koska valta hajaantui paikallisille vasalleille, joiden läänitykset saattoivat sijaita kaukana valtakunnan keskuksista. Läänitys- ja uskollisuussuhteet olivat usein monimutkaisia. Esim. 1100-luvulla Englannin valloitta ja hallitsija Vilhelm I oli itse Ranskan kuninkaan vasalli.

Myös kirkolla oli paljon läänityksiä, ja kirkko antoi hyväksyntänsä feodaaliselle yhteiskuntajärjestykselle. Kirkko opetti, että maailmassa vallitseva ihmisten ja säätyjen eriarvoisuus oli seurausta syntiinlankeemuuksesta. Paratiisista karkotettujen syntisten ihmisten oli oltava kuuliaisia vallanpitäjilleen, jotka olivat saaneet valtansa Jumalalta. Kristillinen kuningas oli siis itsekin taivaallisen kuninkaan palvelija. Käytännössä johtavien kuningaskuntien hallitsijat ja paavit ajautuivat keskiajalla taisteluun siitä, kummna hallussi oli korkein valta maan päällä.

Alun perin läänitykset eivät olleet perinnöllisiä, vaan läänitys palautui antajalle, kun vasalli kuoli. Uskollisesti palvelleen vasallin poika seurasi kuitenkin usein isäänsä, ja näin läänitykset muuttuivat vähitellen perintöomaisuudeksi. Keskiajalla kehittyikin vahva käytäntö, jonka mukaisesti kukin ihminen kuului siihen yhteiskunnalliseen asemaan eli säätyyn, johon sattui syntymään. Verovapautuksista ja läänityksistä nauttinut soturiylimistö muodosti vähitellen aateliston. Kirkon palvelijat kuuluivat papistoon ja veroja maksavat maanviljelijät talonpoikiin. Säätyjen työnjakoa kuvattiin sanonnalla "maan päällä joku rukoilee, joku taistelee ja joku tekee työtä". Sydänkeskiajalla, kun kaupungit elpyivät, myös porvaristo alettiin mieltää omaksi, neljänneksi säädykseen.

Añadido al timeline:

fecha: